Kuukauden
kirpputoriostosten esittely blogissa on ahdistavan kivaa. Kun listaa kuukauden
ostokset, niin todella vasta käsittää,miten paljon ja ennen kaikkea MITÄ
kuukauden aikana oikeastaan tulikaan hankittua. Kun ihmisessä on pientä
himoshoppaajan vikaa ja "halavalla" saa, niin myönnän että hutiostoksiakin tulee tehtyä.
Viime
kuussa kirjoittelin, että 8-v. pojulle on hankala löytää kirppisvaatteita. Tämä
kuukausi kuitenkin yllätti positiivisesti muutamalla siistillä pojan
vaatteella. Erityisen iloinen olin vitosen Asics -sisäpelikengistä, jotka
näyttivät siltä kuin eivät koskaan jalassa olisi käyneetkään. Lisäksi pojulle
mukaan tarttui parit verkkahousut ja hupparit sekä Dieselin T-paita.
Pikkuneiti piiperoiselle löytyi pahvimatkalaukkujen kokoelmaan uusi yksilö, parit aamutossut (eri kokoa tietty, ostan jo jemmaan odottelemaan), kesäksi Crocsit, pyöräilykypärä, Kimperin pipo ja ihanainen Marimekon Unikko pusero.
Viime vuonna loppukesästä
päätin karistaa vauvakilot uumaltani ja kiloja onkin lähtenyt kymmenkunta.
Parin viime vuoden vaatekertani on siis nykyään kokoa huljakka, joten olen ahkerasti
täydentänyt garderooppiani myös kirppistamineilla. Maaliskuussa kirppiksiltä
löytyi omaan käyttöön mm. muutama pusero/tunika ja tietenki mekkoja. Erityinen
ylläri oli Marimekon pinkki, kellohelmainen halterneck -mekko hintaan 5€.
Astia/huonekalu/sisustustavara rintamalla on jo useamman kuukauden ajan ollut kirpputoreilla lähes ei-oota tarjolla. (Tai en ole ollut oikeaan aikaan oikeassa paikassa). Kympin Jars -purkki pelasti kuitenkin kuukauden. Kirjoja ostelen huolella valikoiden ja harvakseltaan, mutta nyt TV-sarjan innoittamana Kjell Westön teos "Missä kuljimme kerran" löysi tiensä kirjahyllyyni.