Aloittelin kodin joulukostyymiin pukemisen jo marraskuun puolella jouluvaloja virittelemällä. Paperitähdet löysivät tiensä ikkunaan sekä lediketjut ja kynttilät sinne sun tänne kodin kirkastukseksi. Haluaisin joka vuosi pitää kodin joulukoristukset simppeleinä ja määrältään niukkana, mutta yleensä jouluun mennessä tämä periaate on unohtunut ja jouluhulluus on saanut yliotteen. Tänä vuonna en hankkinut uusia koristeita, vaan kaivelin kaappien kätköjä. Punainen väri on muutaman vuoden tauon jälkeen lempparini mm. viime vuoden jouluALEsta hankitun Marimekon joulukalenterin muodossa. Joulukasveista halusin kokeilla uutuutena huonekuusta. Nähtäväksi jää säilyykö se ensi jouluun.
Tänään on vuoden lyhyin päivä. Päivän- ja auringonvalo on minimissään, mutta keinovalon määrä maksimissaan. Ihmiset käyvät kynttilöin ja valosarjoin taistoon pimeyttä vastaan. Talojen ja torien ohi kulkiessa saa fiilistellä lukemattomista ikkunoiden joulutähdistä ja tuikkivista valopisteistä. Joulu ja joulun odotustekevät lähes katkeamattomasta hämäryydestä siedettävää ja saavat luonnonvalon puutteen unohtumaan.Päivän parhaita hetkiä ovat varhaiset aamut kynttilän valossa, lehteä lukien ja vaimeaa joulumusiikkia kuunnellen.Kodin valosyleilyyn on taivaallista käpertyä. Hämärän hyssy tuo ja luo joulutunnelman.