2014/05/17

Helsingissä




 
 








Vierailin viime viikolla Helsingissä muutaman päivän koulutuksessa. Vapaa aikaa jäi kuitenkin kivasti iltoihin, joten ennätin myös fiilistellä pääkaupungin keskustan menoa. Helsinki visiitit lasten kanssa liikkuvat lähinnä Lintsi-eläintarha sektorilla, joten nyt yksinäisenä reissaajana kiersin niitä paikkoja, joita yleensä lapsellisena karttaa. Keskiviikkona aurinkoinen sää suosi kaupunkikävelijää. Kohdelistalla olivat erityisesti taidemuseot, mutta ainoastaan Ateneumin Tove Jansson -näyttely tuli lopulta katsastettua. Kiasma oli valitettavasti poikkeuksellisesti suljettu. Tove Jansson -näyttely oli kuitenkin runsaudessaan  antoisa. Näyttelyyn oli koottu monipuolinen läpileikkaus Janssonin taiteilijanurasta. Muumithan tuntee jokainen suomalainen, joten mielenkiintoista olikin nähdä Janssonin taiteilijakehitys myös taidemaalarina. Erityisesti abstrahoidut maalaukset 60-70 -luvulta iskivät minuun. Ja herkkäviivaisten musta-valkoisten muumikuvitusten mielikuvitusmaailma on aina vaan yhtä kiehtova ja valloittava.
Näyttelyvierailun lisäksi  tuli muutoin vain tsäppäiltyä ympäriinsä, pällisteltyä keskustan vilkasta vilinää, ihailtua vanhojen rakennusten kauniita julkisivuja ja shopattua ihan pikkuriikkisen vain. Ja tietty vilkaisin myös Katajanokan uutta ihmettä, mualimanpyöree. 

2014/05/11

Äidin juhlapäivä






 


  
Äitienpäivä hemmotteli äippä Ruusaa yllin kyllin ja ylitsevuotavaisesti. Puketeista ja paketeista löytyi ihana yllätys jos toinenkin ja omin kätösin oli Pojun toimesta virkattu mm. keltainen stressipallo äidin hermoja hellimään. Pääsin myös herkuttelemaan nuoruuden Lotta -kirjoista tutulla "Giggin erikoisella" eli lakritsilla ja suklaalla. Namskis ja hyvästi laihis. Viime viikolla jätimme myös hyvästit meidän 2,5 vuotiaan unituteille. Tutit ripustettiin koivun oksalle linnunpoikasia ilahduttamaan. Muutama päivä tutien perään hieman haikailtiin, mutta tuti-ikävä meni yllättävän nopsaan ohi. Mainio äitienpäivälahja olikin se, että tänä viikonloppuna Piiperoinen nukkui läpi koko yön ilman, että heräili itkeskellen etsimään tutejaan. 
Eläköön kaikille äideille!

2014/05/10

Julisteostos

Viime viikolla vierailin pitkästä pitkästä aikaa kotikaupunkini Kuopion taidemuseossa sekä valokuvakeskus VB:ssä. Näyttelykatselmusten lomassa tuli myös vilkaistua museokauppojen tarjontaa ja silmiini osuivat hauskat kuopiolaisen Ateljee Keltaisen Talon omppu ja sitruuna aiheiset julisteet. Värivariaatioita julisteista löytyi useita, joten vietin tovin jos toisenkin pähkäten minkä värinen juliste keittiötäni jatkossa piristäisi. Lopulta mukaan valikoitui hempeän pastellisävyinen vaaleanpuna-sininen "Omppu Sweet" juliste. Julisteiden lisäksi Ateljee Keltaisen Talon tuotevalikoimassa on mm. kortteja, keittiöpyyhkeitä ja kasseja. Kiva uusi tuttavuus.

Elämäni ABC

Gloria -lehdestä ja erinäisistä blogeista tuttu haaste elämän aakkostamisesta alkoi kiehtoa kummalla tavalla. Joten tässäpä Ruusan ABC...

A niin kuin Aikaiset aamut. Olen ehdoton aamu ihminen. Mikään ei voita hiljaista aamuhetkeä kahvin ja lehden kera kun koko muu perhe nukkuu.

B niin kuin "Burn It To the Ground"/ Nickelback. Juoksulenkin paras tsemppibiisi kun ei jaksa enää metriäkään.

C niin kuin Combat Training. Näyttöpäätetyöläisen yläselän henkireikä.

D niin kuin Dekkarit. Lukijana olen viime aikoina keskittynyt dekkarien salattuun maailmaan ja todennut sen koukuttavaksi.

E niin kuin Estetiikka. Kauneutta ja arjen estetiikkaa löytää aina kun vain avaa silmänsä ja katsoo.

F niin kuin Fantasia. Vampyyrit, noidat, sadut, velhot ja örkit kiinnostavat myös keski-ikäisiä rouvashenkilöitä.

G niin kuin Geisha-suklaa. Suklaa kaikissa muodoissa maistuu.

H niin kuin Home. Koti ihminen henkeen ja vereen. Muualla kiva kotona paras.

I niin kuin Ismo Leikola & muut stand uppaajat. Mainiota kikatus viihdettä.

J niin kuin Joulu & Juhannus. Jing & Jang. Kuka osaisi valita kumpi on parempi? Juhla yöttömän yön vaiko valottoman päivän? kaksi vuoden odotetuinta juhlaa.

K niin kuin Kirpputorit. Olen höynähtänyt täysin kirppistelyyn. Jännitystä ja löytämisen iloa. 

L niin kuin Lapset. Kliseistä ehkä, mutta ovat elämän suola ja tarkoitus sekä tylsän päivän karkoitus.

M niin kuin Mökki. Mökki ja sauna kuuluvat kesään.

N niin kuin Neljäkymmentä. Viidennennellä kymmenellä ollaan, mutta vielä ei ole kriisiä pukannut. Varttuneen iän hyviä tuomisia ovat itsetuntemus ja itsevarmuus.

O niin kuin Onni. Olen onnellinen.

P niin kuin Perhe. Tärkein asia elämässä ja osa O:ta eli Onnea.

Q niin quin Quukkeli, Quu -ukkeli, Quelque chose... qunhan jotain qeksin.

R niin kuin Rakkaus (ja pikkaisen Rahakin). Ilman kumpaakaan ei tulisi toimeen. Sopivasti rahaa ja paljon rakkautta.

S niin kuin Suvi suloinen. Kesä on armasta aikaa, kuten virressäkin veisataan.

T niin kuin TV. Valehtelisin jos väittäisin että voisin elää ilman töllötintä.

U niin kuin Ulkoilu. Olen valoisan ja lämpimän ajan ulkoilija ja ulkona liikkuja. Kesällä sisällä oleilu on synti. Talvehdin sisällä sohvalla villasukat jalassa.

V niin kuin Viikonloppu. Odotettu ja niin nopeasti ohi. Tarjoaa auvoisen hengähdyshetken.

X niin kuin X -sukupolvi. Siihen kuulun mä. Generation X: Neuvostoliiton hajoaminen, Berliinin muurin  murtuminen, 1990-luvun lama ja työttömyys, Nirvana, grunge, Reality Bites, Singles, Breakfast Club...

Y niin kuin Yksin. Silloin tällöin hyvä juttu, mielellään kirjan ja namipussin kera tai kaupungilla shopaten. Taustalla kuitenkin turvallinen tieto siitä, että yksinolo on vain hetkellistä.

Z niin ZZZZZZ. Uudistava ja elvyttävä uni. Saatava kahdeksan tuntia vuorokaudessa.

Å niin kuin Ålen ÅÅÅÅna?

Ä niin kuin Äitiys. Määrittää omaa olemista ja elämistä suurelta osin.

Ö niin kuin Ötökät. Ihania ja kamalia.